12.05.2022

TAALERI OYJ                LEHDISTÖTIEDOTE                 12.5.2022 KLO 9.00

Taaleri Asuntorahasto VIII investoi 76 asunnon rakennutettavaan vuokrakohteeseen Turussa

Taaleri Asuntorahasto VIII on toteuttanut ensimmäisen investointinsa hankkimalla rakennutettavan vuokra-asuntokohteen Turun Kirstinpuistosta. Kohteeseen rakentuu 76 asuntoa ja 3 354 neliömetriä vuokrattavaa pinta-alaa. Kohteen rakentaa Bonava Suomi Oy.

Kohde sijaitsee uudella Turun Kirstinpuiston alueella, vajaan kahden kilometrin päässä Kauppatorista ja Turun Rautatieasemalta. Kohde toteutetaan A-energialuokassa, ja kiinteistö muun muassa tuottaa sähköä omalla aurinkovoimalalla.

”Olemme erittäin tyytyväisiä Taaleri Asuntorahasto VIII:n sijoitustoiminnan käynnistymisestä. Rahasto on EU:n kestävän rahoituksen tiedonantoasetuksen 8. artiklan mukainen kiinteistöpääomarahasto, ja Kirstinpuisto, jonka suunnittelussa on erityisesti painotettu kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja ja laadukkaita viheralueita, on erinomainen sijoituskohde rahastollemme. Lisäksi kohde täydentää asuntotarjontaamme Turussa ja jatkaa samalla hyvää yhteistyötämme Bonavan kanssa”, sanoo rahaston salkunhoitaja ja Taaleri Kiinteistöjen sijoitusjohtaja Jan Hellman.

Taaleri Asuntorahasto VIII Ky rakennuttaa laadukkaita ja energiatehokkaita vuokra-asuntokohteita Suomen kasvukeskuksiin. Rahasto kiinnittää erityistä huomiota sijoituskohteidensa energiatehokkuuteen ja muihin kattaviin ESG-kriteereihin.

Taaleri Kiinteistöt hallinnoi 13:a kiinteistörahastoa ja kiinteistöportfoliota sekä niissä olevaa noin 800 miljoonan euron kiinteistövarallisuutta. Kiinteistösijoitustoimintaamme ohjaavat kannattavuuden lisäksi vahvasti vastuullisuus ja läpinäkyvyys.

Lisätietoja:
Jan Hellman, salkunhoitaja, Taaleri Kiinteistöt, 044 544 4445, jan.hellman@taaleri.com

Taaleri lyhyesti

Taaleri on pohjoismainen pääomarahastoyhtiö, joka keskittyy uusiutuvaan energiaan ja muihin vaihtoehtoisiin sijoituksiin. Ohjaamme pääomia taloudellisesti tuottaviin kohteisiin, joilla on kestävä ja myönteinen vaikutus ympäristöön ja yhteiskuntaan. Allekirjoitimme vuonna 2010 YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet (UNPRI), ja liityimme vuonna 2021 Net Zero Asset Managers -aloitteeseen. Visiomme on olla pohjoismainen edelläkävijä kestävään kehitykseen painottuvissa vaihtoehtoisissa sijoituksissa.

Taalerilla on kaksi liiketoimintasegmenttiä: Pääomarahastot ja Strategiset sijoitukset. Pääomarahastot koostuu uusiutuvan energian, kiinteistöjen ja bioteollisuuden liiketoiminnoista. Strategiset sijoitukset -segmenttiin kuuluu Vakuutusosakeyhtiö Garantia.

Taalerilla on pääomarahastoissaan ja kanssasijoituksissaan hallinnoitavia varoja 2,3 miljardia euroa, ja yhtiön palveluksessa on noin 120 henkeä. Taaleri Oyj on listattu Nasdaq Helsingissä.

www.taaleri.com


Siri Markula, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 040 743 2177, siri.markula@taaleri.com

 


« Takaisin: Ajankohtaista

Edellinen
Taaleri toteutti Aktia Toimitilakiinteistöt -erikoissijoitusrahastolle kahden toimitilakohteen kaupat
Seuraava
Taaleri Asuntorahasto VIII investoi 76 asunnon rakennutettavaan vuokrakohteeseen Turussa